Miksi Mustarastas laulaa?

Miksi Mustarastas laulaa?

Mustarastas voi pesiä Suomessa jopa neljä kertaa vuodessa. Aina uuden pesinnän alussa mustarastaskoiras laulaa. Soidinlaulun tarkoituksena on kutsua naaraita ja ilmoittaa reviiristä. Esimerkiksi juuri nyt tuntuu mustarastailla ja myös muilla rastailla olevan uusi pesintään liittyvä laulukausi.

Onko saamelaiset etninen vähemmistö?

Näitä kansallisia vähemmistöjä ovat ruotsinkieliset, saamelaiset, romanit, juutalaiset, tataarit, karjalaiset sekä niin sanotut vanhavenäläiset. Oppaassa kerrotaan vähemmistöjen historiasta, kielestä, kulttuurista ja oikeusasemasta.

Miksi Hyvä johtaminen on tärkeää?

Palveleva johtaminen on johtamista

Vahvistaa työntekijän uskoa omiin kykyihinsä, kannustaa aloitteellisuuteen ja itseohjautuvuuteen sekä tukee hänen ammatillista kasvuaan. Työntekijän arvostus ja tunnustus hänen tekemälleen työlle ovat tärkeitä motivaation lähteitä.

Mitä on Palautekulttuuri?

Palautekulttuurilla tarkoitetaan työyhteisön tapaa suhtautua palautteeseen ja toimintamallia antaa ja saada palautetta. Työntekijät kaipaavat jatkuvasti enemmän palautetta, kun työssään saavat. Helposti annetaan toisille enemmän korjaavaa palautetta, vaikka kannustava palaute parantaisi tuloksellisuutta työssä.

Milloin AC DC tulee Suomeen?

AC/DC esiintyi Helsingin Kulttuuritalolla 40 vuotta sitten 19.9.1977. Kyseessä oli hard rock-legendan ensimmäinen vierailu Suomeen. Tuolloin bändi oli Suomessa vielä varsin tuntematon ja Amerikan läpimurto häämötti sekin edessäpäin. Yhtye oli tehnyt ensimmäisen kiertueen uudella mantereella vasta heinäkuussa.

Meneekö palautetut vaatteet roskiin?

Palautetut vaatteet päätyvät myyntiin, kiertoon ja roskiin

Nykyään yritykset eivät raportoi polttavansa käyttökelpoisia vaatteita. Ylen dokumentissa yksi palautuksia hoitava yritys kertoo käsittelevänsä vuosittain kuusi miljoonaa palautusta, joista se arvioi 1-2% päätyvän hävikkiin.

Mikä on osavaltioiden suurin kaupunki?

Suurin kaupunki on New York City, kun taas pääkaupunkina toimii Washington D.C. New Yorkissa on noin 9 miljoonaa asukasta. Muita väkiluvultaan suuria kaupunkeja Amerikassa ovat San Jose, Los Angeles, Dallas, Chicago, San Diego, San Antonio, Houston, Phoenix ja Philadelphia.

Mitä on mediakulttuuri?

Mediakulttuuri on täynnä vaikuttimia, jotka osaltaan saavat median käyttäjiä ajattelemaan ja toimimaan tietyin tavoin. Media on osa todellisuutta, joka muotoilee ymmärrystä, näkökulmia ja todellisuudelle annettuja merkityksiä. Media vaikuttaa monin tavoin siihen, miten ja millaisia havaintoja maailmasta tehdään.

Miten koristella haalarit?

Haalarin saa muokata mielensä mukaan

Sitä saa esimerkiksi koristella, kuten parhaaksi näkee. Haalarista voi vaihtaa vaikka hihan tai lahkeen. – Jos on vaihtanut opintoalaa, voi tehdä niin sanotun henkilökohtaisen cocktail-virityksen, eli yhdistelmän kahdesta tai useammasta haalarista, Änkö kertoo.

Mikä on Kanadan Kansallisurheilulaji?

Kanadan kansallisurheilulajit ovat jääkiekko ja haavipallo. Jääkiekko on maan selvästi suosituin urheilulaji, ja Kanada on myös lajin menestyneimpiä maita. Muita suosittuja lajeja ovat muun muassa curling, kanadalainen jalkapallo, baseball ja koripallo.

Mitä tarkoittaa yksilöllinen kulttuuri?

Yksilökeskeinen kulttuuri

Kaikkia ihmisiä koskevat samat lait ja oikeudet. Yksilön raha ja omaisuus ovat yksin hänen. Normeja vastaan rikkomisesta seuraa syyllisyyttä ja häpeää ja henkilö voi menettää itsekunnioituksensa. Ihminen valitaan työtehtävään pätevyyden ja sääntöjen mukaan.

Miten kulttuuri vaikuttaa yksilön kehitykseen?

Kulttuuriympäristön paikallisuus luo yhteyksiä yksilön ja tietyn paikan välille vahvistaen siten kiinnittymistä sekä itseen että yhteisöön. Toiminta yhteisössä ja yhteisön kanssa vahvistaa ja antaa lapselle kompetenssia osallistua oman lähiympäristön ja arjen suunnitteluun.

Mitä kulttuureja Suomessa on?

Suomen väestöön kuuluu erilaisia vähemmistöjä, joilla on esimerkiksi eri kieli, kulttuuri tai uskonto kuin suurimmalla osalla suomalaisista. Suomen perinteisiä vähemmistöjä ovat esimerkiksi suomenruotsalaiset, saamelaiset, romanit, juutalaiset ja tataarit.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.